Jouluaatto

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Iip
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 392
Liittynyt: 10 Marras 2012, 16:28
Paikkakunta: Siuntio

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Iip » 23 Marras 2015, 13:04

Vuosien varrella aattoa on vietetty monessa eri seurassa ja monessa eri kodissa, joten joulut eivät ole olleet keskenään samanlaisia. Tänä vuonna pakkaa sekoittaa vauva, ei ole aatto koskaan ennen alkanut ainakaan imetyksellä ja vaipanvaihdolla. :lol: Ja tänä vuonna en varmaan valvo aamuyöhön...

No, muutama edellisvuosi on mennyt pääpiirteittäin näin:

Herään aamulla melko aikaisin, mies jää vielä nukkumaan. Avaan joulukalenterin viimeisen luukun, ja hiivin keittiöön tekemään aamiaista, jonka syön kynttilöiden ja kuusen valojen loisteessa - kirkasta kattovaloa en halua laittaa päälle aattoaamuna. Aamiainen voi olla riisipuuroa, paahtoleipää mädin ja smetanan kanssa, tai sitten ihan "normaali" aamupala.

Aamupalan jälkeen touhuilen omiani, valitettavan usein piipahdan vielä ruokakaupassa, kun jotain on edellispäivänä unohtunut. Valmistelen mahdollisesti vielä jouluruokia ja paistan torttuja.

Puolenpäivän jälkeen käyn joulusaunassa - mieskin on tähän mennessä herännyt, mutta ei suuremmin tykkää saunomisesta, joten saunon yksin. Nautin lämmöstä ja kiukaan sihinästä kaikessa rauhassa.

Saunan jälkeen puen jotain vähän siistimpää, en kuitenkaan liian juhlavaa vaatetta. Muutama tunti menee oikeastaan odotellessa, miehen suku saapuu meille yleensä neljän maissa. Tässäkin välissä saatan tehdä keittiöhommia, jos en tehnyt kaikkea ennen saunaa.

Miehen sukulaisten saavuttua juodaan glögit ja aletaan toden teolla pistämään jouluateriaa valmiiksi koko naisväen voimin, miehet yleensä seurustelevat olohuoneen puolella tämän aikaa. Lahjaröykkiö kuusen alla on melkoinen.

Ateria alkaa kalapöydällä. Nautiskellaan rauhassa, sitten siivotaan pöytä ja sulatellaan tovi ennen pääruokia. Yleensä avataan pari lahjaa jo tässä välissä.

Pääruoan kimppuun päästään ehkä seitsemän tai kahdeksan maissa, ja taas nautiskellaan ajan kanssa, santsikierroksia unohtamatta.

Kun kaikilla on ähky, jaetaan loput lahjat. Lahjat avataan yksitellen, koko köörin ihastellessa mitä paketista paljastuu. Aikaa tähän menee melkoisesti, joten viimeisenkin käärön auettua on itse kullakin vatsassa tilaa jälkiruoalle ja kahville/teelle.

Kahvittelun jälkeen kello lähentelee yleensä jo puoltayötä, ja vieraat alkavat lähteä. Talon tyhjennettyä ollaan hetki vielä kahden miehen kanssa, kunnes väsymys vie voiton ja on aika painua pehkuihin.

---

Melko tavallinen aatto siis, 15 vuotta sitten oli vähän erikoisempaa menoa - vai moniko perhe aloittaa aattoaamun teini-ikäisten lasten kanssa heräämällä ennen seitsemää sytyttämään yli 300 kynttilää ja viemällä ne haudoille. :lol: Kyse oli siis vanhempieni työstä, hoitivat hautausmaata ja seurakunta oli tehnyt hautojen hoidosta sopimuksia, joihin kuului kynttilä haudalle aattona. Siellä sitten tallustin lumihangessa pitkin hautausmaata äitini perässä lukemassa nimilistaa taskulampun valossa, äiti asetti valmiiksi palavat kynttilät yksitellen paikoilleen, isä ja isoveli sytyttivät lisää kynttilöitä autossa ja toivat minulle ja äidille uuden satsin sitä mukaa, kun edelliset loppuivat... Välillä vaihdettiin hetkeksi osia veljen kanssa, jos tuli liian kylmä tai kävely alkoi muuten väsyttää. Lämpimässä autossa soi joululaulut radiosta ja tuoksui steariini. :laav: Homma saatiin päätökseen kymmenen maissa, kun päivä oli jo valjennut. Sitten päästiin kotiin saunomaan, syömään puuroa jne. Tietyllä tavalla ihana perinne oli tämäkin, vaikka saatoin parina vuonna asiasta vähän nurista. :lol:

Avatar
rittie
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 814
Liittynyt: 09 Marras 2015, 20:54

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja rittie » 23 Marras 2015, 21:53

Ihana, erikoinen perinne. :D Kuuluu varmasti niihin juttuihin, joita tunnelmoi vasta, kun tapahtumat eivät ole ihan tuoreessa muistissa! Hautausmaa on kyllä tunnelmallinen paikka aattoaamun pimeydessä. :laav:

Avatar
Jassi
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 122
Liittynyt: 03 Syys 2011, 18:07

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Jassi » 24 Marras 2015, 08:16

Meillä oli lapsena kaikki joulut samanlaisia, mutta näin aikuisena joka joulu on ollut vähän erilainen johtuen muuttuneista elämäntilanteista. Mutta tietyt perinteet on ja pysyy. :laav:
Nyt on joulun vietoksi kuitenkin vakiintunut tällainen kaava:
Herään aamulla ensimmäisenä laittamaan riisipuuron uuniin ja sytyttelemään kynttilöitä ja valoja. On sitten muista kiva herätä jouluaaton hämyyn ja loisteeseen. :kynde:
Keittiöönkään en kynttelikön ja kynttilän lisäksi muita valoja laita, veisivät tunnelman mennessään.
Yleensä 8 aikoihin lapset heräävät katselemaan jouluohjelmia, ja tonttu onkin jättänyt yhdet lahjat jo kuusen alle. :lahja:
9 maissa käyn jo herättelemässä miestä aamupuurolle, joka syödään joko keittiössä tai olohuoneessa.
Aamupäivä meneekin jouluohjelmia katsoessa, ulkoillessa ja mutustellessa. Lumiukko on minulle ehdoton perinne. Olen myös tallentanut lumiukon digiboksille, jotta sitä voisi katsella jo syksyllä jos jouluttaa, mutta aina olen vain aattona sen katsonut. Muu ajankohta tuntuisi väärältä. :lol:
Joulusauna lämpiää iltapäivällä ja sen jälkeen valmistellaan jouluateria. Perinteisten jouluruokien lisäksi jokainen saa valita yhden ruuan minkä haluaa joulupöytään. Saavat sitten lapsetkin mahansa täyteen, aikuisista puhumattakaan. :mrgreen:
Ruuan jälkeen on pukin aika, ja loppuilta menee lahjoja ihmetellessä. Herkkuja pidetään esillä yöhön asti, herkkuvajeesta ei tarvitse kärsiä. :nam:
Lasten mentyä nukkumaan alkaa yhteinen ilta/yö miehen kanssa. Pino kinkkuleipiä ja lahjasuklaita sekä joku elokuva. Väsymyksestä huolimatta sitä sinnittelee hereillä mahdollisimman kauan, eikä toivoisi jouluaaton päättyvän. :inlaav:
Joulupäivänä ja tapaninpäivänä kyläillään ja otetaan vastaan vieraita. Varsinkin tapanina sitä on kiva jo vähän käydä jossain.

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Katikki » 17 Syys 2019, 11:09

Tässä ketjussa on koko joulun ihanuus, nostan ylemmäs myös uusille jouluttajille luettavaksi ja täydennettäväksi!
:hei:

Avatar
JapeTonttu
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 865
Liittynyt: 07 Loka 2015, 21:43
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja JapeTonttu » 20 Loka 2019, 10:37

Enkös ole todellakaan vastannut tähän ketjuun! Nyt saatte lukea kahdesta joulunvietto versiosta: siten miten se aina enen on porukoillani mennyt ja alempana toive/odotus miten se tänä vuonna tulee menemään. :see:

Olen jokaisen jouluni viettänyt porukoillani äitin, siskoni ja kissojen kanssa. Kaikki koristeet, kuusi, siivous ja ruuat ollaan tehty hyvissä ajoin ennen aattoa ja näin aatto on aina suurinpiirtein mennyt:

Herään siinä vähän vailla kahdeksan, kello on aina soimassa silloin, mutta useimmiten herään jo ennen sitä. Olen ainoana ylhäällä ja laitan omaan huoneeseeni, sekä olkkariin jouluvalot päälle. Omassa huoneessani on kynttelikkö ja yhdet valot, olohuoneessa kynttelikkö, kuusi ja ainakin seittemät valosarjat eripuolilla huonetta. Olohuoneessa laitan yöpaita ylläni Joulupukin Kuuman Linjan televisiosta pyörimään ja haen keittiöstä (myöskin jouluvalon loistaessa) aamiaista. Limppua, jonka päälle lappaan poroa ja toiseen lohta. Suklaa herkkuja napostelen hyvällä omalla tunnolla koko aatton. Kuuma Linja ei edes nykyään kiinnosta, mutta on jotenkin todella rauhoittavaa ja nostalgista nähdä Joulupukki istumassa siellä televisiossa. Samalla luen jouluaiheisa lastenkirjoa: Mauri Kunnaksen 12 lahjaa Joulupukille Koiramäen Talvi, Joulupukki, Koiramen joulukirkko sekä Disneyn erilaisia Aku Ankan joulu tarinoita ja tietenkin Kissimirrin jouluaaton. Miinan ja Manun Jouluaatto, Karvisen Joulusarjakuva ja Tenavien Joulu menee kansa tuona aamuna Kuuman Linjan kanssa. Pikku hiljaa äiti ja sisko heräävät. Sisko joskus on tehnyt puuron ja jos hän sitä tekee syön sitä kyllä kanelin kanssa, mutta vain vähän, sillä en pidä puuroista. Äitini on aikaisempana yönä laittanut maailman kauneimman joululiinan olohuoneen pöydälle ja istuu siinä juttelemassa ja ihmettelemässä, miten näytän ihan 6vuotiaalta, kun olen niin innostunut joulusta. Aattoaamuna saan toisen nimeni nimipäivlahjan eli Eveliinanpäivälahjan. Sen on siskoni tai äitini valinnut ja lahja on yleensä jotain tekemistä. Joskus se on ollut cd-levy, palapeli, pelikortit, sudokuja, kryptoja, suklaalusikka tai muuta vastaavaa. Tämä Eveliinanpäivä lahja on selainen perinne, joka on itselleni muotoutunut tärkeäksi osaksi aattoaamua tuon rauhallisen oman lukuhetken Kuuman Linjan taustalla ollessa lisäksi. Kuuman linjan puuduttavina hetkinä katson dvd:ltä Heinähatun ja Vilttitossun Joulualenterin viimeisen jakson.

Kun Lumiukko pyörii katsomme sitä siskoni kanssa ja vaihdame yökkärit päivävaatteisiin. 12 liepeillä lähdemme äitini kanssa viemään tervehdyksen naapureillemme, joka on äitini entien työkaveri. Hän on vaan nyt valitettavasti ollut sairaalssa jo muutaman vuoden, mutta hänen miehelleen viedään sitten tervehdys. Samalla olen vienyt lahjat omille ystävilleni yleensä. Jos (ja yleensä on) lunta, niin otan potkurin alleni ja käyn vähäsen ihailmeassa talvista luontoa lähimetsässä joulumusiikin soidessa musiikkilaitteessani.

Ulkoilun jälkeen on se illan odotus. Käytän sen kevyeen joululimppulounaaseen ja olen äitin kanssa keittiöapuna, sillä silloin hän valmistaa jumalaista kalamössöä. Olen yleesä kalanleikkaaja, sipulinpilkkoja ja maistaja. Muut ruuat ollaa tehty jo aiemmin valmiiksi tai hankittu kaupasta, niin että jokainen voi ottaa vaan jääkaapista ja lämmittää mikrossa kun nälkä yllättää. Me ei osata syödä yhdessä ruokapöydän ääressä, joten jokainen syö mssä ja milloin haluaa Tällä välillä lämmitetään myös sauna. Yleensä siskoni käy ensin, minä sitten ja osan ajasta äitini on kanssani. Hän saa jäädä viimeiseksi ja ottaa ne isoimmat löylyt. Osan ajasta joulusaunassa halaun viettää yksin, sillä siinä on niin harras tunnelma ja haluan saunoa pimeässä. Sauna jälkeen tulee nälkä ja lämmitän jouluruokani mikrossa: poroa, laatikoita, kalaa ja rosollia. Kylkeen limppua kalalla ja juuri tehdyllä mätimössöllä. Aterian syön makuuhuoneessani tv:n ääressä ja piirettynä pyörii Jaska Jokusen Joulu ja /tai Muumien joulujakso. Siskon kanssa ollaan vielä katsottu The Joulukalenterin viimeinen jakso ennen illan huipentumaa: Samu Sirkkaa ja lahjojen avausta.

Meillä joulupukin känyti loppui tosiankin isän kuolemaan, joten Samu Sirkka on korvannut joulupukin. Istun kuusen alla, sisko nojatuolilla ja äiti sillä isoimmalla ja parhaimmalla tuolilla. Heti kun Samu Sirkka alkaa, niin alan jakamaan lahjoja. Annan yhden kerrallaan jokaiselle ja jokainen avataan ja ihaillaan lahjoja. Olemme antaneet lahjoja toisillemme ja äitini saa niitä miesystävältään ja avata aina yhteisten perhetuttujen lahjat. Minä ja siskoni taasen vaihdamme lahjoja paljon kavereiden kesken, joten nekin avataan samalla. Kyllä jokaisela monta pakettia on. Kissoilekkin (viimeksi kissalle) lahjat on tietty hankittuna ja se saa ne avata, kuka ei ole paketoinut. Yleensä kissat ei ole itse tässä mukana, kun he haluavat olla vähän rauhoittumassa. Yleensä lahjat ehdistään sopivasti avaamaan Samu Sirkan aikana, joskus vähäsen on mynnyt ylikin. Tähän vaiheeseen laitamme Mikki Hiiren Jouluaaton videolta pyörimään ja minä ja siskoni rauhoitutaan sen maailmaan. Samalla myös siivoan lahjapaperit ja narut pois ja jokainen vie lahjat huoneisiinsa. Jos aikaa on, niin katsome Mikin joskus ennen Samu Sirkkaa, riippuen aivan miten odotusaikaa on.

Kun piiretyt on ohi siskoni menee yleensä huoneeseensa puuhailemaan ja me äitini kanssa herkutteleme suolaisilla leivillä ja pelaamme lautapelejä. Suomirock trivia on ollut jo monena jouluyönä meidän pelimme ja lopetamme sen vatsa kun oleme niin väsyneitä, että täytyy mennä maate.

Tulevan jouluni tulen siis viettämään uudessa asunnossa avomieheni ja kissani Boriksen kanssa. Mieheni ei ole paljastanut kummemmin perinteitä mitä hän haluaa aattoon tuoda, joten ainakin näillä näkymin mennään minun luomilla sunnitelmilla :jouulu: :

Herätään aattaamuna siinä kuuden- seittemän aikaan. Laitan jouluvalot ympäri asuntoa, sillä koristeet ja kuusi on ollut pystyssä heti joulukuun 1. päiväsä asti. Katson aamulla hetken vierashuoneessamme piirettyjä (koska siellä vhs-laite) ja syön samalla aamupalaksi limppua porolla ja lohella. Keitämme pienen joulupuuron ja mieheni saa syödä sitä isomman annoksen, minä otan vähän ja paljon kanelia. Kuumaa Linjaa katselen sivusilmällä olohouneen televsiosta, samalla kuin luen noita lapsuudenkodista tuotuja suosikkikirjojani. Suklaata haemme keittönpöydän kulhosta päivän mittaa, aina kun himo iskee. Mieheni varmasti pelaa ja katsoo videoita koneeltaan, niin kauan kun tv-on minun vallassani. Lumiukkoa ennen vaihdan vaatteet ja avaan Eveliinan päivälahjan, jonka äiti on anatanut mukan, kun olen aiemmin joulukuussa porukoilla käynyt. Kuusen alus on muuten jo täynnä lahjoja iltaa varten koristamassa kotiamme. Lumiukon jälkeen käyn lyhyellä kävelyllä ulkosalla katsomassa naapureiden joulukoristuksia.

Siinä päivällä 12-16 välissä vietämme omaa aikaamme. Minä keskityn lukemiseen, piirettyjen katsomiseen vierashuoneessa ja herkutteluun, kun mieheni viettää vapaa aikaa pelaillen ja pelividoeitansa harrastellen. Pakollisia aaton katsottavia on ehdottomasti tuo Jaska Jokusen Joulu, Mumien joulujaso ja Mikki Hiiren Jouluaatto. Alamme siinä neliän maissa syömään ja ruuat olen tehnyt niin pitkälle valmiiksi kuin suinkin. Tulen kattamaan keittiön joululiinakoristeisen pöytämme yksinkertaisesti ja nätisti ja poltamme siinä kynttilöitä. Ehkä taustalle laitan Vesku Loirin Sydämeeni Joulun Teen Lp-levyn soimaan. Syödään rauhassa kinkkua, poroa, lohta, siikaa, lihapullia, perunalaatkkoa, lanttulaatkkoa, uunijuureksia, perunamuusia ja rosollia. Torttua, pipareita, joulupullaa ja monen sorttia suklaata on jälkkäriksi, john minä keitän kylkeen teetä. Ne otetaan jo sohvalle mukaan, jossa kainalokkain katsomme The Joulukalenterin viimeisen jakson. Minä alan jo malttamattna odottamaan Samu Sirkkaa ja sen aikana jaamme lahjat. Mieheni saa niitä porukoiltansa ja minulta, itse saan lisäksi ystäviltäni. Tietenkin kissalle jotain pientä myös annetaan.

Samu Sirkan jälkeen lämmitämme saunan ja laitan kylpyhuoneeseemme led-tuikkuja, niin ettei tarvi saunan perusvaloa käyttää. Korkataan joulujuomat eli miehele saunaolut ja minulle karpalolonkero ja nautitaan. Löytystä tultua ehdotan jos katsoisimme edes yhden jouluelokuvan. Tuskin mieheni sihen suostuu, hän todennäköisesti itsuu sohvalla seuranani lukemassa tablettia, kun minä laitan pyörimään Elfin tai muun jouluisen komedian. Suklaakulho on keskellä pöytää ja niitä napostellaan aina siihe asti, kun uni voittaa ja mennään maate.

En ole vielä täysin varma, joudunko jouluaatoksi töihin, mutta jos joudun, niin aikatauluista muuttu anoastaan aamu. Kuuma Linja ja Lumiukkojäävät välistä, mutta ne voin katsoa sitten tuona iltaa odottavana aikana Yle Areenasta. Sen tiedän, että liikkeemme on auki klo.8-14 joten päivä ei olisi kovin pitkä ja saisin olla tonttulakki päässä koko päivän ja hiljaisina hetkinä luritella joululauluja. Muuten aatto ei odotuksista poikkeaisi. Eveliinanpäivälaja ja puuron söisin vain vähän aiemmin :hei: Olen kyllä huomannut että minun jouluuni kuuluu hyvin vahvasti kaikenlaiset joulupiiretyt ja ohjelmat. Ehkä se johtuu siitä, että lähipiiriini kun ei jouluta, niin saan sen tunnelman koristeiden ja ruuan lisäksi niistä ohjelmista. :lol: Minun olisi selvästikkin mahdotonta viettä joulua telkkari kiinni. :jouulu:

Avatar
Enkelikello
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1518
Liittynyt: 04 Loka 2007, 15:07

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Enkelikello » 20 Loka 2019, 13:53

Enpä muista, olenko tähän joskus jo vastannutkin mutta tässä meidän jouluaattoa tällä hetkellä.

Herään aamulla yleensä ensimmäisenä ja laitan puuron tulemaan. Hämmentelen sitä ja sytyttelen ainakin kuuseen valot. Kun puuro on melkein valmista, herättelen muut jos eivät ole jo aiemmin heränneet. Jos mies herää ennen puuron valmistuttua, hän ottaa kinkun uunista ja alkaa valmistelemaan sitä juhlakuntoon. Samalla hän leikkaa minullekin ensimmäiset, lämpimät maistiaiset. :nam: No, tähän tuoksuun herää lapsetkin takuulla. :lol: Jos mies herää vasta puuroa syömään, on kinkun vuoro heti aamupuuron jälkeen.

Aatto jatkuu paljun ja saunan lämmittämisellä ja yleensä joulurauhan julistuksen jälkeen menemme saunomaan pitkän kaavan mukaan. Lahjat ilmestyvät kuusen alle saunomisen aikana. Kun on saunottu, onkin jo nälkä ja alamme kattamaan pöytää ruokailua varten. Sitten syödään pitkään ja hartaasti, tässä vaiheessa ollaan jo sinisen hetken/pimentyvän illan vaiheilla. Syömisen jälkeen avataan lahjat, katsellaan Samu Sirkan joulutervehdys, pelataan tai katsotaan lahjaksi saatuja dvd:tä, ihan mikä sattuu huvittamaan.

Kaikkein parasta on se, että ei ole kiirettä mihinkään. Päivään ei mahdu montaa aktiviteettia mutta siinä on silti kaikki. :laav: Näin vietämme aattoa nyt, aiemmin meillä oli monena vuonna vieraita aattona mutta lasten kasvaessa pyhitimme aaton yhteisellä päätöksellä vain meidän perheelle. Tähän vaikutti myös työelämän hektisyys, miehen kanssa painamme molemmat joulukuun niin täysillä töitä, että todella tarvitsemme lepoa.

Viimeistään sitten, kun lapset muuttavat omilleen, meidänkin joulut muuttuvat. Lapset saavat tulla meille jouluksi niin usein kun haluavat mutta hyväksymme sen, jos he haluavat luoda omat jouluperinteensä ja viettää joulua muualla. Sen näyttää sitten aika. :laav:

Avatar
tonttu76
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4536
Liittynyt: 25 Syys 2015, 13:43
Paikkakunta: Pohjois-savo

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja tonttu76 » 20 Loka 2019, 20:32

Oih, miten ihana ketju ja niin ihania perinteitä :laav:

Mimmi
Tonttu
Tonttu
Viestit: 215
Liittynyt: 08 Loka 2008, 09:02

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Mimmi » 15 Joulu 2019, 17:46

Tämä on aivan ihana ketju :see: ihan parasta lukea, miten te vietätte aattoa :see: Olen itse kirjoittanut tähän ketjuun joskus vuosia sitten , mutta laitan tähän uudelleen jouluaaton suunnitelmat.
Oma aattopäivää menee tänä vuonna suunnilleen seuraavasti: Herätys on viimeistään viideltä. Koti on toivon mukaan siisti ja joulukuusi on tuvassa koristeltuna. Lähden navettatöihin, joista palaan yhdeksän aikoihin. Sytytän kynttilät palamaan ja puuron hellalle. Aamupäivä menee pienen puuhailun merkeissä : rosollin ja salaatin tekoa, lahjat kuusen alle, joulupukin kuumalinja taustalla. Puuro on ennen puolta päivää, sillä haluan rauhassa asettua katsomaan joulurauhan julistuksen :see
Iltapäivällä lähdemme ulos ja käymme viemässä haudalle kynttilän. Glögit juomme tultuamme ja sitten onkin jo aika lähteä aloittamaan iltapäivän navettatyöt. Illalla nautimme jouluaterian, tarjolla on perinteiset kinkku ja laatikot, savukalaa, rosollia, salaatteja. Jossain vaiheessa iltaa on myös sauna. Meillä ei käy pukki, joten lahjat avataan kuusen alta, yllätytään ja ihastellaan paketteja. Tänä vuonna lahjoja ei ole paljon, sillä lapset ovat jo isoja koululaisia ja toiveet on olleet aika maltillisia. Loppuillasta katsotaan telkkaria, syödään suklaata ja pelataan lautapelejä. Meillä on siis aika yksinkertainen ja rauhallinen joulu :see:

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Katikki » 15 Joulu 2019, 20:04

Mimmi, ihanalta kuulostaa teidän joulu! :laav:

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Katikki » 15 Joulu 2019, 20:26

Meillä nuoriso alkaa kotiutua maailmalta perjantaina, lauantaina ja maanantaina.

Aatonaattona menemme joululeffaan yhdessä ja palailemme sieltä iltayhdeksän tienoilla, minä painun suoraan nukkumaan puhtaisiin punaruutuisiin flanellilakanoihin (käytössä vain jouluna ja mankeloitu tänään valmiiksi). Mies ja mun lapsut jää vielä keikkumaan ja höpöttelemään arvelisin, pojat tapaa nykyisin melko harvoin porukalla kun asuvat ympäri maailmaa (vaikka ovatkin netin kautta yhteydessä lähes päivittäin).

Aamulla sitten onkin hiljaisempaa kun heräilen :lol: Porukkaa nukkuu pitkin poikin, aviopari vierashuoneessa, yksi poika sohvalla ja kaksi patjoilla ruokahuoneessa. Hyvin mahtuu kun sovitellaan :peukku:

Minä heräilen aamusta aikaisin tapani mukaan, ja laitan puuron ihan ensiksi hautumaan. Kynttilöitä palamaan, ja sitten keittiöhommiin - laatikot Äitien tekemistä (= Saarioisten) tuunataan ja laitan ne omiin vuokiin odottamaan paistamista. Kinkku pitää kuorruttaa. Jossain vaiheessa potkiskelen lempeästi ruokahuoneessa asuastavat pojat ylös, jotta pääsen kattamaan puuropöytää. Samalla laitan Joulupukin kuumalinjan päälle. Pikkuhiljaa porukka menee suihkuun ja keräilee kamansa vierashuoneeseen talteen.

Kun kaikki ovat valmiina, käydään joulupuurolle. Tarjoilen lisäksi Valion mainiota rusina-luumukeittoa, ja samalla tarjoillaan kinkku- ja Lohileipiä, koska minä en ainakaan henkilökohtaisesti jaksa pelkällä makealla :nam:

Katselemme Lumiukon ja Turun joulurauhan julistuksen, ja sitten menemme kelistä riippuen perinteiselle joulukävelylle koirien kanssa koko porukalla. Jos sataa, jätämme tämän todennäköisesti väliin ja nakkaamme nuoret ulos koirien kanssa sillä aikaa kun valmistelemme joulupöydän kattauksen. Takaisin tullessa nautitaan yhdessä kuumaa glögiä ja pipareita.

Syömme yleensä sitten kun alkaa tulla hämärä eli tuossa kolmen maissa, ja taustalla soi Tapiolan kuoron tai YL:n kauneimmat joululaulut. Ruoka on hyvin perinteinen jouluruoka: kinkku, laatikot, rosolli, silliä, graavilohta jne. Juomiksi tarjoillaan julmustia, kotikaljaa ja vettä, ja poikkeuksellisesti jälkiruokana on tiramisujäätelökakkua. Kun pöytä on porukalla tyhjennetty ja tiskit on koneessa, istumme pikkuhiljaa olohuoneeseen. Lahjojen jakamista edeltää nuorison vaatimuksesta pari joululaulua, ja sitten jaamme lahjat kuusen alta pikkuhiljaa antaumuksella. Yksi lahja avataan kerrallaan vuorotellen, ja koko homma kestää yleensä pari tuntia.

Loppuillasta pojat siirtyvät porukalla ruokapöydän ääreen kokoamaan legoja (oikeesti!). Mun pojat on siis 34, 32, 29 ja 24 :roll: :roll:

Ja minä vetäydyn pikkuhiljaa jonkun uuden kirjan kanssa johonkin nurkkaan lukemaan, lasi punkkua ja muutama suklaakonvehti kyytipoikana.

Jouluaamuna laitetaan sauna päälle ja lähdetään miehen kanssa metsälenkille koiria juoksuttamaan, sitten pitkän kaavan mukaan saunomista ja loppupäivä laiskottelua. Ruoka löytyy jääkaapista, jokainen ottaa mitä haluaa silloin kun haluaa, ei yhteistä ruokailua.

Äidin joulun paras hetki :laav:

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa