Jouluaatto

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Avatar
TULE JOULU KULTAINEN
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 497
Liittynyt: 15 Syys 2007, 23:51

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja TULE JOULU KULTAINEN » 28 Loka 2009, 22:30

Meillä aatto menee kutakuinkin näin

Heräilen aamulla 6-7 aikoihin, avaan radion ja keittelen puuroa ja sytyttelen kynttilöitä, kuorrutan kinkun. Paistan aina aamulla vielä pellillisen torttuja aamupalalle (ovat parhaimmillaan juuri uunista tulleena :see: )
Kun lapset heräävät katselemme Joulupukin kuumaa linjaa ja syömme puurot. Sitten lähdemmekin ulos hoitamaan hevoset. Puoleen päivään mennessä yritämme päästä sisälle katsomaan Joulurauhan julistusta. Sitten syömme vähän välipalaa, ja lapset menevät päikkäreille. Minä valmistelen Joulupäivällistä ja isäntä valmistelee hevosten iltaruokintaa.
Neljän-viiden maissa syömme päivällisen ja sen jälkeen tulee pukki.
Loppuilta meneekin sitten lahjojen parissa, jossain välissä minä tai isukki käy ottamassa hepat sisään ja ruokkimassa ne. Ja jossain välissä juomme joulukahvit.
Kun pojat menevät nukkumaan katselen isännän kanssa telkkaria ja juon ehkä vähän viiniä Joulun kunniaksi :dee:

Avatar
TULE JOULU KULTAINEN
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 497
Liittynyt: 15 Syys 2007, 23:51

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja TULE JOULU KULTAINEN » 28 Loka 2009, 22:31

Hups, menemme tietysti myös saunaan, sitten välipalan jälkeen, ennen lasten päikkäreitä.
Usein käymme mieheni kanssa saunassa vielä illallakin kun pojat nukkuvat.

Avatar
murulotta
Tonttu
Tonttu
Viestit: 127
Liittynyt: 27 Elo 2007, 22:38

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja murulotta » 29 Loka 2009, 08:58

^^
TULE JOULU KULTAINEN, ihanan tunnelmallisen kuuloinen teidän joulu, varsinkin ne hevoset! :see: :inlaav: Kuulostaa oikealta jouluidylliltä. :smile:

Avatar
tarina
Tonttu
Tonttu
Viestit: 243
Liittynyt: 30 Marras 2008, 01:16
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja tarina » 29 Loka 2009, 19:30

Meidän jouluaatot on yleensä aina jotenkin kaaosmaisia :oo Herätään milloin mitenkin. Tehdään viimeiset siivousjutut, eli matot lattialle, pöytäliinat yms. mitä ei ole keritty laittamaan edellisinä päivinä. Jokatapauksessa kaikki siivous pitää olla tehty klo. 12.00 mennessä jolloin pitää katsoa ehdottomasti joulurauhanjulistus. Ja aina tippa linssissä. :mrgreen:

Minä sitten jatkan jouluruokien tekoa, joskus Karjalanpaistin, rosollin tms. Aamulla aikaisemmin on tietysti vielä elukoiden ruokkiminen ja itsekin pitää syödä ja juoda jotain. Kuusi koristellaan ellei olla edellisenä iltana keritty.

Mies käy vielä kaupassa jos jotain pitää hakea ja sitten katsellaan että mitä vielä puuttuu. Jouluruoan valmistelu vie aikamoisen ajan, kun on niin monenlaista oltava pöydässä. Jouluna kun poikani tulevat aina kotiin, niin ruokaa on oltava sen mukaan. Myös vierashuone täytyy laittaa kuntoon ja katsoa että siellä on kynttilöitä yms. Mies leikkaa kinkusta valmiita viipaleita. Meillä syödään siinä klo.17.00-18.00 aikaan. Pöydässä keskustellaan ja nauretaan kun muistellaan kaikkia. Koska asumme kaukana rakkaista menehtyneistä omaisista, sytytämme heille lipastonpäälle jokaiselle oman tuikuin, myös eläimille.
Nuorin poikani joka on nyt 20v. yhä edelleen laittaa lahjat aina kuusen alle josta ne jaetaan. Yritin viime jouluna sitä että olin jokaisen lahjat laittanut valmiiksi kasseihin, niin eikös tämä nuorin poika laittanut kaikki sekaisin kuusenalle...mutta se oli kuitenkin todella tunnelmallista ja muistorikasta. Hassua miten nuo muksut omaksuvat kaikki tavat! :lol:

Nuorin poikani jakaa lahjat. Ja minä olen välillä näkevinäni hänet ja muut pojat sellaisina pieninä toheltajina, vaikka kaikki ovatkin jo aikuisia. Otetaan valokuvia ja kälätys on mitä mahtavin. Ihmettelen aina joulun jälkeen että miten olemme voineet elää saman katon alla kärsimättä tuosta hulvattomasta pälättämisestä mitä poikamme pitävät. :mrgreen:
Jossain vaiheessa sitten juomme vielä torttu kahvit ja saatamme jopa katsella jonkun jouluisen elokuvan. Vieläkin on muuten ihana katsella poikien ilmeitä kun he avaavat lahjojansa, kun paketista ilmestyy joku lahja mitä he ovat halunneet tai tarvinneet. Joskus laitamme koristeltuu tulitikkuaskiin tms. rahaa jotta pojat saavat ostaa mitä haluavat. Monesti on raha tullut heille tarpeeseen ja siitä tulee sitten hyvä olo.
Myös koirille ja kissoille on omat lahjat. Yksi koiristamme on niin älytön avaamaan lahjoja että on pakko pistää portti kiinni ettei se mene kuusen alta repimään lahjoja auki. Mokoma oikein tärisee kun huomaa että lopetamme syömisen ja alamme jakamaan lahjoja. :lol:
Niin ja joululaulut soi tietysti koko joulun taustalla....

Elikkä tuommoista suunnilleen meillä..

Leea
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1533
Liittynyt: 21 Marras 2008, 09:53

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Leea » 30 Loka 2009, 11:58

Meillä jouluaaton vietto menee vielä joka vuosi eri kaavalla. Aamulla keitellään rauhassa riisipuuroa ja suunnitellaan ruuanlaittokuviot. Vähän ennen puolta päivää imuroin viimeisiä roskia lattioilta, joulusiivous tehdään aina päivää tai paria etukäteen. Päivällä käydään kävelyllä ja illalla toisen kerran jos ruuan päälle tuntuu tarvetta. Illalla saunotaan kuuden, seitsemän maissa aikaisintaan. Nämä on meidän perus kuviot, kaikki muu vielä vaihtelee. Viime jouluna availtiin paketteja koko iltapäivä ja ilta, kaikessa rauhassa (pikku apulainen nukkui koko miltei koko aatto päivän). Ollaan miehen kanssa asuttu vasta kolme vuotta sellaisessa kodissa, jossa halutaan joulua viettää, eli yökylään ei kovin helpoin perusteluin jouluaattona lähdetä. Ehkä meillä muutaman vuoden päästä alkaa olla jo enemmän omia perinteitä :fee:

Veeamoo
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 694
Liittynyt: 14 Loka 2008, 20:43

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Veeamoo » 30 Loka 2009, 14:20

tänä vuon joulun tulen viettämään siskon isos talos keskelllä ei mitään.:D
Mut muuten pvä menee tällein.

Joulupukin kuumaksi linjaksi herään ja auttelen äitiä samalla kuusen koristelussa ja loppusilauksista ennenkö joulurauhan julistus tulee. Ja sitten joskus about 2-4 aikaan siskolle koko poppoo(veljet 6 perheineen ja toinen sisko lapsensa kanssa). Siskolla sitten syödään ja saunotaan,ja varmaan lahjojen avaamiseksi tullaan kotio sitten :)

^Eli jotenkin tuollein minulla :)

Avatar
heituli
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1633
Liittynyt: 17 Syys 2007, 10:40

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja heituli » 08 Marras 2009, 19:44

Ihania jouluaaton tunnelmia täällä.
MEidän aattomme sujuupi yleensä niin tai näin:
Mie heräilen aina aikaisin, ei ole kello soittamassa, mulla on joku jouluaaton biologinen kello, joka pärähtää soimaan noin kello kuus.
Hipsin hipihiljaa, keittelemään kahvia, sytyttelen kynttilöitä ja joululaulut soipi hiljaa taustalla,kuusi loistaa kauniina, nautin tästä hetkestä niin paljon, yksin tunnelmasta nautin, kerään itseeni joulun taikaa.
Eipä se aikaakaan kuin pienet jalat juoksee katsomaa kuusen alle onko se tonttu tuonut sinne jaksamispaketit ja onhan tuo tonttu ne kauan odotetut paketit tuonut.
Joulupukin kuumaa linjaa katsellen syömme aamupalan: kinkkukarjalanpiirakoita, pasteijoita, ja uunista tulleet tortut tomusokerihunnulla.
Aamupäivällä äitini ja siskoni poikansa kanssa saapuu meille, äiti keittelee riisipuuron ja taas jännitetään kuka saa mantelin.
pieni ulkoiluhetki, miehen 93v mummolle viemme kukkasen ja hyvän joulun halit ja pusut, on mukavasti kävelymatkan päässä.
kun hämärtää käymme joulusaunassa, jossa tuikkii kynttilät ja vihdat tuoksuvat, sen jälkeen puemme hiemn normaalia hienompaa päälle, ei sentään kovat kaulassa, mutta vähän juhlan tuntua.
Matkamme vie lenkin kautta, kun ihailemme jouluvaloja ja pihoissa palavia jätkänkynttilöitä ja ulkotulia,
iltaa vietämme yleensä miehen tai minun mummollani,
syödään ja sitten syödään ja jos vielä vähän syötäisiin, niin jä onhan sitä vielä jälkiruokaakin. onneksi on aina tarjolla myös raikasta ja kevyttä hedelmäsalaattia.
Ennen kuin pukki saapuu serkkupoikani(20 ja 25v.) vetäisevät tonttulakit päähän ja kiertävät taloa koputellen ikkunoihin ja voi sitä riemua ja kiljuntaa minkä tuo saa pikkuihmisissä aikaiseksi, silmät loistaa, kun tonttulakki viuhahtaa.
Jännitys on kyllä käsin koskeltavissa.
Ja tuleehan se pukki sieltä ja tuo lahjoja yleensä likaa.
KOtiin ajelemme hautuumaan kautta viemässä kynttilät ja ihailemassa kynttilämerta.
Kotona odottaa yleensä vielä tontun paketteja, mitä ei viitsitty raahata mukanamme, kyllä se tonttu on hieno mies.
Kun lapset nukkuu käymme miehen kanssa saunassa ja saunan jälkeen käperrytään sohvalle lasi viiniä kädessä, toisessa suklaarasia ja katsellaan joku joululeffa.
näin se menee jos yllätyksiä ei tule :smile:

Avatar
kath
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 361
Liittynyt: 15 Loka 2007, 16:32

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja kath » 12 Marras 2009, 13:31

Kirjoittelenpa tänne, vaikka viime vuoden ketjuunkin taisin kirjoittaa. :jouulu: Mulla on aina kello soimassa, etten vaan nuku liian pitkään, mutta aina herään ennen herätystä. :lol: Mies jää yleensä kiskottelemaan sänkyyn vähäksi aikaa. Sillä välin minä sytyttelen kynttilöitä, keitän kahvia tai glögiä, laitan musiikkia tai joulupukin kuuman linjan päälle. Istun sohvalla ja imen tunnelmaa, kunnes mies nousee ja hörpitään glögiä tai kahvia sohvalla ja katsellaan toisella silmällä kuumaa linjaa.

Aamupäivästä, n. 11 maissa lähdetään kävellen tai potkukelkalla mun äidille puurolle, mutta en tiedä, miten tänä vuonna on, kun äidillä on uusi miesystävä, joka asuu vähän kauempana. Voi olla, että äityli on siellä jo aattona. Siinä tapauksessa aion kehitellä jotain herkkuja kotona nautittavaksi aamupalaksi! :see: Joulurauhan julistuksen jälkeen meidän joulussa menee televisio kiinni! Sen jälkeen mennään miehen vanhemmille (jotka asuu onneksi myös tosi lähellä). Hörpitään glögiä ja nautiskellaan. Iltapäivällä nautitaan juustolautasen antimista ja mennään klo 4:n jumalanpalvelukseen. Samalla käydään haudoilla.

Kun kirkosta kotiudutaan, saunotaan ja valmistellaan anopin kanssa illallispöytä. n. klo 18-19 käydään yleensä syömään ja sitä kestääkin sitten tuntitolkulla! :jouulu: Kun lopulta tuntuu, että enempää ei mahdu, siirrytään olohuoneeseen viini- tai glögilasi kädessä ja mieheni jakaa lahjat. Avataan niitä pikku hiljaa. Loppuilta yleensä pelataan jotakin, kuunnellaan joulumusiikkia, närpitään kinkkua, kaloja, konvehteja, juustoja... Minä olen yleensä viimeinen pystyssä kukkuja, kun en suostu menemään nukkumaan! :see: :cool: Sängyssä vielä kitisen miehelle, että ei kyllä nukuta, kun nyt on jouluaatto! Ei se ole vielä kertaakaan suostunut mun kanssa valvomaan koko yötä... Ehkä tänä jouluna! :jouulu:

Avatar
julias
Tonttu
Tonttu
Viestit: 175
Liittynyt: 17 Marras 2009, 20:39
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja julias » 18 Marras 2009, 20:23

Pakkohan munkin on tulla kertoilemaan meidän jouluaatto! : )
Eli jännitys on parhaillaan aatonaattoiltana, kun kuusi on tuotu sisään, tuoksuu, kotona on ihanan puhdasta, ja käperryn vasta vaihdettuihin lakanoihin innoissani.
Aamulla sitten herään yleensä hyvin aikaisin, joskus seitsemältä, se vain on joulun taikaa ettei pysty nukkumaan sen pidempään. Hipsin olkkariin, ja keittiössä iskä yleensä hääräilee vasta uunista otetun kinkun kimpussa. Avaan telkkarin, ja joulupukin kuuma linja heti päälle, se on ihan must! Siinä sitten äitikin heräilee, ja rupeaa pistämään puuroa tulemaan. Koristellaan iskän kanssa kuusta siinä samalla sitten. Aamupala meillä sitten onkin siinä joskus kymmenen aikoihin (saa nähdä tulevatko aikuiset sisarukseni jouluksi tänä vuonna : ).
Aamupalan jälkeen ollaan vain hetki, katsellaan telkkaria ja leikitään koirien kanssa, ja koitetaan pitää kissat erossa kuusesta. Ehkä mennään yhdessä ulkoilemaan koirien kanssa tms.
Sauna meillä on joskus 12-13 aikoihin, siellä on kynttilöitä valaisemassa, ja edellisenä päivänä on saanut jokainen valita jonkin hienon saunalimpparin kaupasta, itse olen jo päättänyt että tänä vuonna haluan jonkun niistä Laitilan Herra Hakkaraisen limuista.
Saunan jälkeen vaihdetaan parempaa ylle, siistiydytään muutenkin, ja ollaan taas vain jonkin aikaa. Ruvetaan pistämään jouluruokia jne, ja pöytään käydään joskus ehkä puoli viiden aikoihin. Syödään hartaasti ja nautiskellen. Ruoan jälkeen siivotaan astiat pöydästä, ja lähdetään käymään mummilla, joka asuu muutaman kilometrin päässä. Siellä juodaan kahvit, maistetaan mumminkin kinkkua ja syödään jotain makeaa. Joskus ollaan otettu osa lahjoista sinne, kun haluttiin mun serkun kanssa availla yhdessä lahjoja. Ei yleensä olla kovin kauaa mummilla, kun jo tullaan takaisin kotiin, lahjoja jakamaan. Loppuilta meneekin sitten lahjoja ihastellessa, uusia pelejä pelaillessa, asentaessa uusia laitteita, napostellessa jne. Illalla tykkään käpertyä uuteen yökkäriin ja mennä lukemaan uutta lahjakirjaa suklaan kera. Ihana joulu, tule pian!
Ainiin, haudoilla me käymme jo aatonaattona : )

Avatar
Anewielh
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 5163
Liittynyt: 10 Huhti 2010, 19:13
Viesti:

Re: Jouluaatto

Viesti Kirjoittaja Anewielh » 27 Huhti 2010, 22:46

Ääh, vaikka tulevaan aattoon onkin vielä pitkä aika, niin pakkohan tähän on vastata myös minun :hei:

Aamusella heräilen joskus viiden kuuden maissa laittamaan puuron uuniin hautumaan. Kunnolla herään sitten joskus kahdeksan maissa, pakko edelleen katsella joulupukin kuumaa linjaa :) Sen kanssa nautin sitten puuroa aamupalana ja muita pieniä jouluherkkuja. Samalla sytyttelen kynttilät, muut jouluvalot meillä palavat yötäpäivää jouluna. Koristelen kuusen, ja sitten laittelen vielä viimeisiä ruokia valmiiksi ja tiskaan ennen joulurauhan julistusta, sekä tietenkin höpöttelen kissan kanssa. Sen jälkeen onkin jotakuinkin päivän rauhallisin hetki, kun ei ole mitään tekemistä eivätkä vieraat ole vielä saapuneet.
Vieraiden saavuttua lähdemme autolla kauemmalle hautausmaalle, ja sieltä kun ollaan tultu niin sytytelen pihalle kynttilät ja laitan saunan lämpiämään. Sitten menemmekin kävellen läheiselle hautausmaalle, meiltä näkeekin sinne tuosta pihan perukoilta. Kävelyreissun jälkeen juodaan glögiä ja otetaan muutama makea palanen jotain jouluherkkua. Sitten nautitaan rauhasta hetki ennen saunaa, kuunnellaan joululauluja tai muuta mukavaa jouluista. Sitten saunotaan vuorotellen ja saunan jälkeen nautitaan pientä "saunapalaa", ikäänkuin herättelemään ruokahalua :lol:
Sitten ryhdynkin valmistelemaan ruokaa, ja vieraat auttelevat halutessaan (vieraat ovat mitä yleisimmin äitini ja hänen miehensä). Kun ruoka on saatu pöytään, nautitaan siitä pitkään, parhaimmillaan monta tuntia, hyvässä seurassa. Pakollisten keittiön siistimisien jälkeen rauhoitumme ja availemme lahjat. Lahjojen jälkeen juodaan vielä kahvit jos jaksamme. Ilta onkin sitten ns. vapaata ohjelmaa, katsomme mahdollisesti jonkun elokuvan, pelailemme lautapelejä, kuuntelemme musiikkia, lueskelemme lahjakirjojamme jne. juustotarjottimen kera.
Itse keräilen yleensä vielä hieman herkkuja mukaani ja lueskentelen kirjaa muiden mentyä nukkumaan.

Sellaisia jouluaattomme on tavanneet olla viime vuosina :see:

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa