Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Kiisa
Tonttu
Tonttu
Viestit: 161
Liittynyt: 12 Syys 2013, 11:47

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja Kiisa » 01 Joulu 2015, 00:15

Itselleni haudoilla käyminen aattona on tärkeää siksi, että haluan nähdä sen kynttilämäärän, Niin kaunista, etenkin kun on lunta Mutta tosiaan, minulla hautausmaa onkin samassa pitäjässä. Minusta on täysin hyväksyttävä jättää käynti pois hjelmasta, jos siihen tosiaan menisi yhteensä yl kaksi tuntia. Ei kai kukaan halua jouluaattoaan autossa viettää.

Tuli mieleen yksi pöljä perinne vielä. Aina siitä lähtien kun minä len ollut lapsi, suvun miehet huudattavat lapsia pitkin jouluaattoa tulemalla yhtäkkiä tokaisemaan "Joulu on peruttu!" tai sitten pukin saapumisen lähestyessä väittävät, ettei pukki pääsekään tulemaan. Nyt tämä perinen on siirtynyt jo seuraavalle polvelle, kun oma veljeni ja serkkuni huudattavat omaa jälkikasvuaan. :lol: Ei auta, vaikka naisväki hyssyttelee, että älkää nyt viitsikö, pakko niiden ruojien on se tehdä joka vuosi. Saa sitten vakuutella lapsille, että ei muuten pidä paikkaansa.

-Mirka-
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 684
Liittynyt: 29 Marras 2009, 12:34

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja -Mirka- » 01 Joulu 2015, 05:08

Me käydään haudalla aattona todella myöhään, lähes jo yöllä. Se kynttilämeri on jotain niin :inlaav:
Aattona ei voi nukkua pitkään, ettei vaan tuhlaa päivästä aikaa :lol:

Omppu
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 738
Liittynyt: 21 Syys 2010, 15:01
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja Omppu » 01 Joulu 2015, 05:30

Kiitos kaikille, että tuette minua päätöksessäni käydä haudoilla jo ennen aattoa :hei: . On kiva lukea, että haudoillakäyntiperinne ei ole muillakaan välttämättä sidoksissa jouluaattoon. Nämä viestit pidän mielessä, kun äitini aloittaa taas vähintään mielenkiintoisen marmatuksen siitä, kuinka kamala olen, kun en vie kynttilöitä silloin kun hänen mielestään pitää. Hänhän on jo nyt kovin loukkaantunut siitä, että emme ole viemässä itsenäisyyspäivänä kynttilöitä sotineiden isoisiemme haudoille. Edesmenneistä välittäminen on hänestä sidoksissa siihen, että käy haudalla silloin kun muutkin.

Kynttilämeri on toki valtavan kaunis, mutta aika aikaa kutakin. Nyt tyttöjen ollessa pieniä menemme näin ja tarkistellaan perinteitä uudemman kerran tyttöjen kasvaessa. Mutta se siitä

Muistinpa vielä yhden oudon perinteen. Aatonaattona on pakko jättää jonkin ruokalajin/lajien valmistus iltaan (siis siihen, kun lapset jo nukkuvat), usein se on herkkukurkku-lohimousse (mikä nimihirviö :mrgreen: ). On ihanaa laitella ruokaa mieheni kanssa ja samalla jutella niitä näitä. Yleensä keskustelumme ovat arjen kiireessä lapsiimme, kotiimme, mieheni kulloiseenkin työreissuun tai eläimiimme liittyviä, joten tuolloin aatonaattona voimme höpötellä ihan muista jutuista. Joululaulut soivat hiljakseen taustalla ja kynttilöitä pitää myös olla palamassa. Mies lämmittää glögiä oheen ja sitä hörpimme samalla pilkkoen lohta ja herkkukurkkuja :inlaav: .

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja Katikki » 01 Joulu 2015, 07:07

Ihanaa Omppu! :laav: Meillä myös joskus tehdään rosollia vielä joululeffasta paluun jälkeen, eihän sitä normaalisti kukaan iltamyöhällä kokkaile mutta tää on todella sellainen vähän taianomainen hetki kun kotona on superjouluista ja tietää laittavansa herkkuja joulupöytään :inlaav:

Se fiilis kun talo on hiljainen ja jouluisen kaunis, joulu tuoksuu ympärillä ja mieli on vähän ehtinyt rauhoittua pahimmasta touhuilusta leffan aikana... Aah, joulu :laav: :laav: :laav:

Avatar
Konvehti
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3498
Liittynyt: 04 Loka 2013, 12:28
Paikkakunta: Pk-seutu

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja Konvehti » 01 Joulu 2015, 12:45

Mei ei käydä haudoilla jouluna ollenkaan! Vaikka onhan meilläkin kuolleita isovanhempia mutta muistamme heitä sitten muuten.

Avatar
Cressu
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 493
Liittynyt: 20 Syys 2011, 23:28

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja Cressu » 01 Joulu 2015, 20:57

Pitää vielä sanoa tuosta omasta haudallakäyntiperinteestä.. Jotta kellekään ei muodostu paineita tai muitakaan nega-aatoksia, niin kerron, että asun lähes hautuumaan vieressä. Joten saatan käydä useamman kerran joulun aikana ihan vaan fiilistelemässä tunnelmaa...


Mutta lisäkummallisuus. Kun kaikki omat ruokaostokset on ostettu, lahjat valmiina ja muutenkin itsellä tilanne, että kauppaan ei tarvitse mennä. Saatamme kuitenkin lähteä käymään isommassa kaupassa.. Huvin vuoksi. Nauttimaan siitä, ettei tarvitse tapella enää kalatiskivuoroista, etsiä sitä suosituinta joulun hittituotetta oikeassa koossa.. jne.. :lol:

Avatar
Joulutonttu
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 5004
Liittynyt: 23 Elo 2007, 19:10
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu » 01 Joulu 2015, 23:13

En nyt tiedä, onko osa niitä kummallisempia perinteitä, mutta itselle tärkeät noudattaa joka vuosi samalla kaavalla.

:lumi: Kinkku! Se on paistettava yleensä pari päivää ennen joulua tai viimeistään niin, että sen saa aatonaattona uunista pois päivällä. Kumpikaan meistä ei kuumasta kinkusta tykkää :mad:

:lumi: Jouluaatto aamu. Tää on mulle niin tärkeä juttu, että saan itse herätä aikaisin aamulla ennen muita. Ihan sen takia, että saan nauttia kiiretöntä ja hiljaista aamua kynttilän valossa ja höyryävä glögikuppi kourassa :glogi:
Tällöin myös sytyttelen kynttilöitä ja laitan taustalle joululaulut soimaan hiljaa.

:lumi: Aattoaamun piirretyt. Joulupukin kuumalinja on oltava päällä, vaikka sitä ei tulisi sohvalla katsomalla katsottua. Kuitenkin kiva välillä vilkuilla ohjelmaa ja jäädä sitä välillä katsomaan. Mikä on sen mukavampaa kun kuunnella lasten laulavan Joulupukille :laav:

:lumi: Enkelikellon kilinä aamupala pöydässä. Tästä en luovu vaikka mikä olisi! Muulloin harvemmin tulee enkelikellossa kynttilöitä poltettua kun ainoastaan aattoaamuna riisipuuroa syödessä.

:lumi: Anoppilaan aattona päiväkahville ajaessa minun on pakko bongailla autoista joulupukkeja, ja toissa vuonna meinasin miehelle sydänkohtauksen järjestää, kun kiljuin nähdessäni joulupukin :lol:
Saa nähdä miten tänä vuonna tämä onnistuu kun anoppilaan matkaa alle kilsa :roll:

Tuossa nyt muutama mitkä mieleen putkahti.

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja Katikki » 02 Joulu 2015, 06:56

Joulutonttu, hauskoja juttuja! Mulle myös tuo aattoaamun hiljainen hetki on tärkeä :laav: Kulkea ympäri huushollia, sytytellä jouluvaloja ja kynttilöitä, laitan myös herkkupöydän kuntoon eli avaan piparipurkit ja asettelen konvehdit ja vihreät kuulat mariskooleihin. Aattona vihdoin saa herkutella! :nam:

kuusipuu
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4984
Liittynyt: 18 Syys 2007, 12:42

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja kuusipuu » 02 Joulu 2015, 10:23

...............................

olkitähti
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1286
Liittynyt: 16 Syys 2009, 16:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Joulun pienet ja kummalliset, mutta tärkeät perinteet

Viesti Kirjoittaja olkitähti » 02 Joulu 2015, 10:55

Omituisuuksia riittää varmasti paljon, mutta tässä muutamia, mitä tuli ensimmäisenä mieleen :mrgreen:
- Joulupöytään täytyy saada UUSIA PERUNOITA. Näitä äippä pakastaa kesällä sekä itselleen että mulle :cool:
- Joulukinkku, tai nykyään joulukala, paistetaan etukäteen eikä sitä missään tapauksessa lämmitetä aterialle
- Rakkaille edesmenneille sytytän kynttilät kotonani. Haudoille on matkaa sellainen +400km suuntaansa niin ei ihan onnistu!
- Kai se on jonkinlainen omituisuus, että en osta ainuttakaan konvehtirasiaa/karkkiboxia/mitänäitänyton.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa