Jouluttajat liikkuvat!

Joulun ulkopuolista elämää.
Vastaa Viestiin
joulusukka
Tonttu
Tonttu
Viestit: 237
Liittynyt: 15 Loka 2011, 17:54

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja joulusukka » 21 Syys 2014, 21:30

Kiitoksia vinkeistä, Athella! :see: Kunnon juoksukenkien hankinta on kyllä edessä, jos juoksemisesta innostun. Ja mun pitäisi löytää tosiaan kärsivällisyyttä siihen, että aloittaisin pienestä. Onhan kunto tässä varmasti kasvanut vuoden aikana kohisten, mutta enemmän on tullut harjoitettua lihaskuntoa. En oikein osaa sanoa, miksi juoksuharrastuksen aloittaminen tuntuu niin vaikealta. Este on vaan mun oman pään sisässä. :mrgreen:

Paitsi nyt on ollut ihan oikea este, nimittäin sairastelu. Aivan käsittämättömän turhauttavaa, kun ei pääse liikkumaan ja yleinen vointi on kokoajan vähän kehno . :bum: Kolmisen viikkoa on kestänyt tätä flunssaa, se ehti jo parantua, mutta sitten nappasin pöpön uudestaan. :slam:
Yhtenä päivänä raahauduin salille ja pyörälenkille kun löhöäminen kyllästytti, eikä tehnyt voinnille yhtään hyvää. Täytyy vaan tyytyä kohtaloonsa ja parannella rauhassa, vaikka ei millään malttaisi. :mrgreen:

Avatar
athella
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 2134
Liittynyt: 04 Heinä 2009, 15:43
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja athella » 25 Syys 2014, 13:13

Mulla on penikat parantuneet, joten kävin eilen ekaa kertaa puolikkaan jälkeen juoksemassa. Tarkoituksena oli juosta noin kolme kilsaa, eli rauhallinen aloitus. Mun oli kuitenkin pakko lopettaa juokseminen siinä 2,3km kohdalla, kun vasempaan polveen iski kipu. Kävellä kyllä pystyy, mutta juokseminen tekee tiukkaa. :roll:

Nyt on siis pakko saada painoa pois ja reippaasti (ja pysyvästi), sillä muuten näillä mun polvilla ei juosta enää kauaa. Haaveissa olisi kuitenkin juosta maraton joku kaunis päivä. Salikorttiin mulla ei ole varaa (tai no, on mulla käyntejä uimahallin salille, mutta siihenkin piti ottaa uintikäyntejä mukaan, mikä nosti hintaa ihan törkeän paljon), joten googlettelin eilen hakusanoilla "tehokas kotijumppa" ja löysin tämän. Kahdesti tein tuon jumpan eilen läpi ja voin sanoa, että hiki virstasi! Pari, kolme kertaa viikossa tuota jumppaa lenkkeilyn kera ja kerta viikossa sali+uinti. Jos niillä saisi painoa pois ja jalkojen lihaksia parempaan kuntoon. Kyllä näillä ketaroilla vielä juostaan! :see:

Avatar
TULE JOULU KULTAINEN
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 497
Liittynyt: 15 Syys 2007, 23:51

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja TULE JOULU KULTAINEN » 26 Syys 2014, 17:42

Mä rakastan liikuntaa, harmi vain, että aikaa sille jää nykyään harmillisen vähän. Parasta olisi kun pääsisi ryhmäliikuntatunneille esim bodycombat, bodypump, bodybalance ja spinning ovat mun suosikkeja ja niissä tulee aina ylitettyä itsensä, mitä ei todellakaan tapahdu yksinäisillä lenkeillä. :oops:

Ajan(ja rahan)puutten takia, en omista enää kuntosalikorttia, joten liikunta on viime aikoina ollut pääasiassa lenkkeilyä ja työmatkaliikuntaa. Kesällä tuli jonkiverran rullaluisteltua ja uitua (ihan oikeasti uitua, eikä vain vähän pulikoitua :lol: )Töihin kuljen yleensä pyörällä, viime aikoina myös kävellen (4km suuntaansa), lasten treenien aikana käyn usein lenkillä, paitsi jos nuorimmainen on mukana, niin silloin lenkkeily on hieman haastavaa, vaikka viimeksi meillä olikin ihan hauska polkujuoksulenkki kallioilla (eipä uskoisi kuinka kovaa ja kauan 5v voi juosta :oo olin itse aivan läkähdyksissä sen lenkin jälkeen :lol: ).

Kotona olisi myös kahvakuula, aika harvoin sitä kuitenkin tulee heiluteltua, kahden vanhemman lapsen pitäisi myös kotonakin venytellä ja tehdä pieniä lihaskuntojuttuja, joten välillä tulee heille oltua esimerkkinä :cool: ja venyttelen heille malliksi tai otamme "lankkukisaa" tai kuka kauiten tuoliasennossa.

Katsujan vinkistä, voisinkin myös alkaa tekemään työmatkat mutkan kautta. Varsinkin pyörällä työmatka on aika lyhyt kuntoilumielessä, joten aina kun juniori on aamuisin reipas ja saan hänet ajoissa hoitoon, voisin tempaista työmatkan 4kilsan sijaan kympin lenkin, tälle reitille sattuisi myös kiva maisemapolku ja useampi kohtuu tiukka ylämäki.

Oikeastaanhan niitä liikuntamahdollisuuksia on aika paljon, vaikka arki mukamas onkin niin kovin kiireistä :hmm: Vielä kun tämä karkkilakko pitäisi, niin eiköhän tässä saa syksyn juhlissa vetäistä pikkumustaa päälle :lol:

Weba
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 426
Liittynyt: 08 Syys 2013, 12:32
Viesti:

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja Weba » 06 Marras 2014, 08:09

Minullakin liikunta menee lasten ehdoilla. Naapurikunnassa on pari kertaa viillon perhejumppa, jossa käyn poikien kanssa kun päästään. Nyt jatkoin tauon jälkeen kuntosalilla käyntiä. Kerran viikossa pääsen sinne. Ainakin teoriassa. Kesällä kävin useammin lenkillä, ekaa kertaa elämässäni olen innostunut lenkkeilystä oikeasti. Talven ajaksi tavoitteena olisi viikonloppuisin kerran päästä lenkille, ettei ihan alusta tarvitse kesällä aloittaa. Välillä jumppailen myös kotona, täältä löytyy crosstreiner ja puntteja.

freiska
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 728
Liittynyt: 07 Syys 2007, 22:13
Paikkakunta: hanko

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja freiska » 08 Marras 2014, 10:57

Harrastan hyötyliikuntaa enimmäkseen .kävelen joko ystävien kans reippaalla tahdilla tai sitten naapurin koiran kans .
pelaan myöskin sählyä . Pelaan ihan kolmos divarissa.tänä vuonna tosin ei kyllä olla oikein pärjätty .paljon uusia pelaajia .eikä oikein vielä olla löydetty yhteistä säveltä .mut rakkaudesta lajiin tsemppaa minua eteenpäin .
kesällä kävin juoksemassa pitempiä lenkkejä. Treeni apuna olin ystävälleni kun hän osallistui siihen viikinki kisaan. Samaisen ystävän kans juostaan mäki lähtöjä. Siitä on hyötyä sählyssä .

Avatar
Maalaistonttu
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 63
Liittynyt: 09 Loka 2014, 21:14
Paikkakunta: Ypäjä

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja Maalaistonttu » 06 Tammi 2015, 21:41

Onkos täällä innokkaita hiihtäjiä? Itse olen luisteluhiihdon suuri ystävä ja nyt onkin tullut käytyä jo monta kertaa hiihtämässä. Mahtava kuntoilumuoto!

Omppu
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 738
Liittynyt: 21 Syys 2010, 15:01
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja Omppu » 10 Tammi 2015, 11:05

Täällä on yksi innokas hiihtäjä ja odotan jo innolla laduille pääsemistä. En näin loppuraskaudesta (laskettu aikani on 24. päivä tätä kuuta) ole suksille uskaltautunut, kun kaatumisen pelko on aika kova (ja tuo edessä oleva istukka ei suoraan sanottuna kaipaa tällejä). Olenkin ilmoittanut miehelleni, että sairaalasta palatessa saa ladut luvan olla kunnossa ja sukset voideltuna. Minulta löytyy molemmat vermeet, mutta vapaan tyylin ystävä olen enemmän, tosin siinä välineistökin on kilpatasoa.

Tällä hetkellä liikunta on potkurilenkkejä (n. 5km) päivittäin ja tuon 2-vuotiaan perässä juoksemista sekä ne perinteiset hyötyliikunnat postihausta (600 metrin päässä laatikko) hevosten karsinoiden putsaukseen. Jonkun verran treenaan kuntolaitteellamme sekä vapailla painoilla, minkä maha antaa myöden ja crosstrainerilla hieman.

Normaalisti uinti, juoksu, ratsastus ja näin talvella hiihto ja laskettelu sekä retkiluistelu kaupungin jäällä kuuluvat niihin rakkaimpiin lajeihini. Lasten ehdolla nykyisin harrastan, joten Jillian Michaelsin treenivideot on tulleet tutuiksi, koska ne ovat sen verran tehokkaita ja ennen kaikkea lyhyitä. Kahvakuulalla pyrin myös tekemään napakoita treenejä. Tämän vauvan synnyttyä ja hieman kasvettua (ettei maidon tuotanto kärsi, jos imettäminen suinkin vain onnistuu) ajattelin testailla Kayla Itsinesin treenejä. Vaunulenkkeilin esikoisen kanssa paljon, mutta tuon esikoisen vuoksi se ei välttämättä ole nyt tuleva kuopuksen kanssa ihan samoissa määrin mahdollista.

Avatar
inkivääri
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 435
Liittynyt: 11 Marras 2012, 19:59

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja inkivääri » 01 Syys 2015, 20:30

Harrastan lähinnä hyötyliikuntaa, sillä en omista autoa ja liikun kaikki 10 kilometriä lyhyemmät matkat fillarilla tai kävellen. Muuten mä oon niin kausiliikkuja ku olla voi... Kaudet ovat viitsimiskausia. Hurahdan kyllä lajeihin helposti - viimeksi juoksuun ja pyöräilyyn - mutta kun ne hurahdukset loppuukin aika nopeasti :D Muutaman kuukauden treenaan säännöllisesti, sitten alkaa lipsumaan ja homma menee satunnaiseksi.

Äsken mä ilmoittauduin kansalaisopiston joogakurssille, siellä tuleepi sitten ainakin käytyä kerran viikkoon ensi kevääseen asti, kun on kurssi kerta maksettukin :jouulu:

Avatar
tonttu76
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4536
Liittynyt: 25 Syys 2015, 13:43
Paikkakunta: Pohjois-savo

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja tonttu76 » 04 Loka 2015, 12:04

Harrastan lenkkeilyä koiran kanssa ( sen minkä pystyn ) :thud:

olkitähti
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1286
Liittynyt: 16 Syys 2009, 16:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jouluttajat liikkuvat!

Viesti Kirjoittaja olkitähti » 25 Loka 2015, 14:47

Mä ihastuin Yoogaiaan. Idea on ihanan simppeli. Yoogaia on siis nettipalvelu, jonka kautta voi harrastaa joogaa, pilatesta, putkirullausta, yms kotona juuri silloin kuin itselle sopii. Tarjolla on myös livetunteja, joilla ohjaaja voi neuvoa liikkeiden kanssa nettikameran välityksellä ja tallenteita, joita voi siis katsoa milloin tahtoo. Kuukausimaksun maksettua tunneille voi osallistua ihan niin paljon kuin itse tahtoo. Näin epäsäännöllistä työtä tekevänä tämä on aivan älyttömän ihana! Suosittelen! Palvelua voi uusi käyttäjä testata viikon ajan ilmaiseksi.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa