mun lapsuuden joulut (70-80 luku) vietettiin mummun ja vaarin ja luona, ja siellä oli aina makaroonilaatikkoa (siis nimenomaan lihaton). En tiedä kumman suvusta kyseinen perinne oli meille rantautunut, mutta mummun suku oli itäiseltä uudeltamaalta, vaarin taasen savonlinnan suunnalta.
lapsuuden jouluihin kuului myös lipeäkala alkuruokana, siitä meillä tosin nykyään syödään ihan erillisesti esimerkiksi ekana adventtisunnuntaina, ja toisen kerran uutenavuotena tai loppiaisena.
muutoinkin tuntuu että lapsena mummulassa oli huimasti enemmän ruokaa (ja mm täytekakku + joulutortut + kuivakakku + piparit ja suklaa kaffen kanssa, ja sitä ennen kuitenkin riisipuuro ja luumukiisseli jälkiruuaksi, ja sitä ennen just lipeäkala, neljää laatikkoa, kinkkua, rosollia...) Siis miten nyt ei kykene moiseen? Vai olikohan vaan annoskoot pienempiä silloin, vai istuttinko me oikeasti tosi pitkään pöydässä (tai aikuiset, mä olin ikävä kyllä ainoa lapsi). No, haikeudella muistelen lapsuuden jouluja, niissä oli "sitä jotain", noin niinkuin nostalgiamielessä. Ihan hienoja ja hyviä jouluja meillä on ollut senkin jälkeen kun mummua ja vaaria ei enään ollut. Haluaisin kuitenkin uskoa että meidän omat lapset sitten aikuisena pitää näitä meidän perhejouluja ihan yhtä nostalgisinä kun mitä mä pidin mun lapsuuden jouluja.
Ja hups, menipä aiheen, eli makaronilaatikon ohi, hyvinkin leveälti
En voi edes kuvitella kokeilevani jouluna. :/
D
